Talvi vierähti TV-sarjan kuvauksissa, ja samalla otti takapakkia kaikki mahdolliset terveelliset elämäntavat. Aloitin melko pian kuvausten päätyttyä uuden työprojektin, joka on onneksi osaltani lähinnä tavallisiin työaikoihin tehtävää toimistoduunia, joten aikaa ja energiaa jää muuhunkin kuin työhön. Suhteellisen säännölliset työajat (minulla ei ole virallisia työaikoja, mutta pyrin pitämään työnteon liukuvasti klo 9-18 välillä) edistävät myös elämäntapojen ylläpitoa ja säännöllistä unirytmiä. Olen yrittänyt tehdä kevään aikana myös aktiivisempia muutoksia.
Lumien sulettua ja säiden lämmettyä aloitin työmatkapyöräilyn. Matkaa minulla kertyy noin 6 kilometriä suuntaansa, joten jo tällä on varmasti ollut iso terveydellinen merkitys, ja arkiliikunta tulee hoidettua siinä kätevästi sivussa. En pyöräile ihan joka päivä töihin vaan säiden mukaan, ja myös koivun kukinta on hieman rajoittanut ulkona vietettävän ajan mielekkyyttä. Pyrin kuitenkin tekemään työmatkaa pyörällä keskimäärin 2-3 päivänä viikossa. Myös muita lyhyitä matkoja pyörä nopeuttaa ja niitä mielellään tekeekin pyörällä. Vaikka vihaan ylämäessä vastatuuleen polkemista on pyöräily kuitenkin yksi niitä harvoja minulle jokseenkin miellyttäviä liikkumisen tapoja, johon ei tarvitse itseään väkisin pakottaa.
Aloitin myös muutama viikko sitten Maikki Marjaniemen “Juokse vitonen” -nettivalmennuksen. Juokseminen on aina ollut minulle vähän vaivalloista, mutta toisaalta olen aina toivonut että olisin juoksijatyyppiä, koska se on lopulta varsin helppo ja suhteellisen edullinen tapa liikkua (toki siitäkin saa helposti välineurheilua jos lähtee hifistelemään). Kyseessä ei ole suoranaisesti henkilökohtainen valmennus, mutta koin silti ammattilaisen tekemän harjoitusohjelman hyödylliseksi tällaiselle aloittelijalle, etenkin kun ohjelmassa luvattiin että se sopii kaiken kuntoisille ihmisille. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt, sillä ensimmäisellä kerralla jaksoin hädin tuskin ensimmäisen pariminuuttisen loppuun, mutta nyt kahden viikon harjoittelun jälkeen pystyn jo hölköttelemään 10 minuuttia pysähtymättä. Ja kyse on tosiaan hölköttelystä, koska kuten sain karvaasti huomata niin jos lähtee yrittämään liian kovalla vauhdilla niin juoksuharjoitus tyssähtää heti alkuunsa. Pitää Pystyä Puhumaan -sääntö on siis todellakin paikallaan.
Yksi isoimmista ja peruuttamattomimmista muutoksista joita elämässäni on viime aikoina tapahtunut, on se että luokseni muutti viikko sitten koira. Se on 11-vuotias yorkkivanhus joka tuli Espanjasta rescue-yhdistyksen kautta, ja ensimmäinen viikko on ollut molemmille stressaavaa yksinolon opettelua. Koska koira on vanha ja vähän vaivainen, en oikein viitsi raahata sitä ainakaan pidemmille hölkkälenkeille mukaan. Koira myöskin kärsii jonkinasteisesta eroahdistuksesta ja haukkuu poissaollessani, joten juoksuvalmennuksen mukaisia viikkoharjoitteita on ollut haastava saada sijoitettua aikatauluun. Mutta olen yrittänyt ottaa nekin koiran yksinolon harjoitteluna, vaikka koenkin vähän huonoa omaatuntoa, että jätän sen kotiin yksin myös työaikojen ulkopuolella.
Näyttäisi siis siltä, että sohvaperunasta on tullut kerralla superliikkuja, koska koiran ulkoilutuksen, työmatkapyöräilyn ja juoksuvalmennuksen ansiosta viikottainen liikuntamääräni on pompsahtanut läheltä nollaa reilusti yli viikottaisten terveyssuositusten, ainakin kestävyysliikunnan osalta. Vielä pitäisi saada lihaskuntoa enemmän mukaan, mutta onneksi juoksuvalmennukseen kuuluu myös kehonhuoltoa ja voimaharjoituksia. Aloitin aiemmin keväällä myös Yogaian kolmen kuukauden kokeilujakson, mutta se on tahtonut jäädä muutaman joogakerran jälkeen muiden kiireiden jalkoihin. Ehkä kun elämäntilanne tästä taas tasoittuu ja koiran kanssa ei mene niin paljon energiaa pitää yrittää uudestaan ottaa joogaa mukaan viikko-ohjelmaan.
Idän hitain 