Sipsinhimo

Olen aina ollut enemmän perso suolaisille kuin makeille herkuille. Kyllä minulle karkit ja leivonnaisetkin maistuu, mutta suolaisia herkkuja ja etenkin sipsejä kohtaan olen kokenut suoranaista himoa. Olen jopa monesti sanonut, että jos sipseistä (ja dippikastikkeesta) saisi kaikki tarvittavat ravintoaineet eikä niin hitosti kaloreita, en söisi mitään muuta. Sipsinhimoni on välillä meinannut lähteä totaalisesti käsistä, ja kun kerran olen avannut sipsipussin sitä on ollut vaikea enää sulkea ennen kuin kaikki on syöty.

Nyt tähän on kuitenkin tullut muutos, täysin yllättäen ja odottamatta, vaikka olen tuskaillut pitkään sen kanssa miten pääsisin sipsinhimosta eroon tai saisin sen edes laantumaan. Kuten aiemmin kerroin kävin keväällä kolesterolitesteissä, ja niiden tulosten perusteella olen lisännyt omega-3-rasvahappoa sisältäviä ruokalajeja ravintooni. Ja kuin taikaiskusta sipsinhimoni on kadonnut omegakolmosten lisäämisen jälkeen!

Alkuun ajattelin, että kyseessä on sattuma, tai ehkä jokin plasebovaikutus. Toisaalta en mitenkään tietoisesti lopettanut sipsien syömistä, jossain vaiheessa vain huomasin, että olin ollut viikkotolkulla syömättä sipsejä, eikä ajatus niiden ostamisesta ollut edes käynyt mielessäni. Ja kuitenkin tuo vaikutus on nyt kestänyt niin pitkään sipsinhimon palaamatta, etten voi olla ajattelematta sen väistämättä johtuvan (ainakin osin) hyvien rasvahappojen lisääntymisestä ruokavaliossani. Eikä sillä oikeastaan ole suurta merkitystä mistä tämä johtuu, toivon vain että muutos on pysyvä.

Kyllä minä sipsejä olen syönyt sen jälkeenkin kun aloitin omegakolmosen lisäämisen, mutta himo on kadonnut ja pystyn nyt syömään sipsejä tolkullisia määriä. Kerran joitain viikkoja sitten vetäisin krapulakohmeessa parinsadan gramman sipsipussin, kun en parempaakaan ruokaa kyennyt laittamaan tai edes tilaamaan. Ja se ällöttävä fiilis mikä minulle pussin syötyäni jäi oli myös jotain uutta, sillä sellaista ei minulle aiemmin ollut tullut vaikka olisin syönyt kerralla isommankin määrän sipsejä.

Joten oli kyseessä plasebo tai jostain muusta syystä johtuva vaikutus, aion jatkaa saksanpähkinöiden, pellavansiementen ja rypsiöljyn syömistä jatkossakin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s