Kuinka opetellaan seisomaan

Tämän kirjoituksen otsikko ei ole mikään nokkela metafora elämälle tai omillaan pärjäämiselle, vaan puhun ihan konkreettisesta, fyysisestä seisomisesta. Siitä mikä suurimmalle osalle ihmisistä (mikäli ei jostain terveydellisestä syystä ole estynyt) tulee aivan luonnostaan. Minulle kuitenkin selvisi syksyllä, että seison väärin ja se on osasyy selkäkipuihini ja huonohkoon ryhtiini (jonka kuvittelin olevan ihan hyvä).

Kävin fysioterapeutilla ensisijaisesti kipeän olkapään vuoksi, mutta puheeksi tuli myös kokemani muut vaivat kuten ajoittaiset selkäkivut. Hän pyysi minua seisomaan suorassa siinä asennossa kuin nyt yleensä seison. Kuulemma seison niin, että polveni ovat lukossa mikä saa takapuoleni työntymään ulos ja hartiat eteen, ja joka aiheuttaa turhan suuren notkon alaselkääni. Sain ohjeeksi, että minun tulisi vapauttaa polvet ja “seisoa niiden päällä”. Eli niin että paino on polvilla ja jakautuu jalkaterille tasaisesti, eikä pelkästään kantapäille.

Ensimmäinen reaktioni oli järkytys ja epätoivo. Miten lähteä muuttamaan sellaista tapaa jota olet tehnyt yli 30 vuotta, ja joka on niin automatisoitunut ettei sitä ikinä edes ajattele? Ja kuinka pääsen ikinä tekemään niitä isompia muutoksia, kuten liikunnan reilua lisäämistä, jos perusasiatkin ovat näin rempallaan?

Tässäkään muutoksessa ei auta muu kuin se, että lähtee tekemään hiljalleen, ja antaa itselleen aikaa. Jos tapa on muotoutunut koko elämän ajan ei sitä ihan helposti muuteta. Olen yrittänyt kiinnittää huomiota seisomisasentooni aina silloin kun muistan, odottaessa raitiovaunua, töissä kun on hiljainen hetki, kaupan kassajonossa seisoessa. Jos huomaan polvieni olevan lukossa vapautan jalkani ja vedän vatsaa ja takapuolta sisään sekä hartioita taakse. Joogan alkeiskurssilta puolentoista vuoden takaa opitulle “kuvittele että joku vetää sua narulla päälaelta ylöspäin” -ohjeelle on myös tullut käyttöä. Kun teen näin huomaan heti ryhtini parantuvan ja suorastaan tunnen kuinka saan lisää senttejä pituuteeni.

Kun asiaa tarkemmin ajattelee on seisomaan opettelu itseasiassa loistava metafora muutokselle. Se on hidasta, juurtuneiden tapojen ja ajattelun muuttamista, ja josta täytyy muistuttaa itseään jatkuvasti kun lipsuu vanhoihin asentoihin. Ja kuitenkin sille ei kannata uhrata enempää ajatusta kuin tyhjiltä hetkiltä liikenee, muuten siitä tulee vain yksi asia lisää josta stressata ja ahdistua.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s